Camilla Kantolan alustus Marx-opistossa

13 Shares

Alla Camilla Kantolan alustus, jonka hän esitti Marx-opistossa, Hämeenlinnan Hauholla 10.8.2018. Teksti on peräisin sellaisenaan hänen alustuksesta.

Marx, luokat ja luokkatutkimus

Marxiin olen tutustunut eniten sitä kautta, että olen tutkinut sosiologian gradussani mm. marxilaisen luokkatutkimuksen lähihistoriaa Suomessa ja Britanniassa. Tämä näkyy tämän luennon painotuksessa siten, että kerron lopussa myös hieman siitä, miten Marxia on sovellettu historiallisesti yhteiskuntaluokkien tutkimuksessa.

Karl Marx on näkökulmasta riippuen 1800-luvun yhteiskuntafilosofi tai esimerkiksi sosiologian kulmakivi ennen varsinaista sosiologian oppialan syntyä, mutta kuitenkin sellainen klassikko jota siteerataan sosiologiassa edelleen. Tai varhainen taloustieteilijä. Tai kaikkia näitä ja muutakin. Hänen vaikutuksensa tieteeseen ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin on ollut suuri. Myös omaan tieteenalaani, sosiologiaan.

Marxin teokset ja tekstit luokista ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin Euroopan vallankumouksellisen kuohunnan aikana, ja niitä on hyvä lukea myös sitä taustaa vasten. Marxin ajatusten juuret olivat mm. hegeliläisen filosofian kritiikissä, ja taloustieteellinen puoli ja ajatus luokkien ristiriidasta, josta nyt puhun, tuli mukaan kuvioon vähitellen. Nuori Marx kirjoitti hieman eri tavoin kuin ns. “kypsä” Marx, kuten on varmaan tunnettua tämän opiston osallistujille.

(Dia 2)

Tässä on joitakin Marxin kaikkein oleellisimmista ajatuksista. Näistä on keskusteltu paljon. Ne joihin tässä menen, ovat ajatus kapitalismissa tapahtuvasta työvoiman vieraantumisesta, historiallinen materialismi, työn arvoteoria ja teoria luokkataistelusta.

Historiallisesta materialismista:

(Dia 3)

Historia on perinteisesti, varsinkin 1700-luvulla, esitetty jatkuvana edistyksen kehityskulkuna. Tähän sisältyy ajatus siitä, että asiat paranevat tasaisesti, uusia keksintöjä käytetään ihmiskunnan hyväksi, ihmismieli edistyy, homma on hoidossa ja suurmiehet hoitavat kaiken.

Marx kritisoi tällaisen valistusajalle tyypillisen historiakäsityksen optimistista kehitysuskoa. (Tähän aiheeseen mentiin siinä Marx-opiston ennakkomateriaalissa, Saksalaisessa ideologiassakin) Toisaalta Marx ei näe historiaa myöskään täysin kaoottisena tapahtumien sarjana kuten modernimmalla historiankäsityksellä on taipumus, vaan hänkin näkee tendenssejä tai jopa lainalaisuuksia historiassa. (Ks. esim. Heiskanen 2015)

Marxin teoriaa historiasta sanotaan historialliseksi materialismiksi.

Marx katsoo, että ihmisajattelun ja tieteiden kehitys (esimerkiksi politiikan ja filosofian kehitys) heijastelee ensisijaisesti ympäröivän yhteiskunnan kehitystä, nimenomaan talouden ja tuotannon kehitystä, mutta ympäröivä maailma ei sinänsä heijasta ihmisajatuksia. (Tässä Marx teki eron Hegeliin, jolla oli myös oma käsityksensä dialektiikasta.) Historian tuottavat siis Marxin mukaan ne olosuhteet, joissa ihmiset elävät, ja ihmiset tuottavat nämä olosuhteet sen kautta, mitä he tekevät. Toisin sanoen Marxille kapitalistinen yhteiskunta on seurausta historiallisesta talouden tuotantosuhteiden kehityksestä.

Toiselta kantilta historialliseen materialismiin kuuluu myös ajatus, että talouden tuotantorakenteet yhteiskunnassa ovat “perusrakenne”, (base), ja sitten on poliittinen, ihmisajatteluun liittyvä “ylärakenne”, (superstructure), johon kuuluvat esimerkiksi tiede ja instituutiot. Näiden välillä on suhde: ylärakenne heijastaa talouden ja tuotannon perusrakennetta. Kumpikin kuitenkin vaikuttaa toisiinsa.

Taloudellisen “perusrakenteen” (base) ja poliittisen “ylärakenteen” (superstructure) välillä on suhde, jossa kumpikin vaikuttaa toisiinsa.

(Dia 4)

Marxin mukaan historiasta löytyy myös aina kaksi luokkaa, jotka ovat tärkeimmät toimijat, nimittäin hallitseva luokka ja sorretut.

Marxin käsitteet tietysti liittyvät toisiinsa monin tavoin.

Luokkataistelun ajatuksesta:

Marxin mukaan nimittäin tätä sorrettua luokkaa on riistetty enemmän tai vähemmän historian eri vaiheissa. Marxin mukaan historia on toisin sanoen luokkataistelun historiaa. Luokkataistelu, ehkä helpommin käsitettävänä luokkaristiriita, on olemassaoleva jännite sortajien ja sorrettujen välillä, ja se läpäisee koko yhteiskunnan. Se voisi ilmetä nykyisin esimerkiksi siinä, miten Elinkeinoelämän keskusliitto haluaa polkea palkkoja alas joka tilanteessa ja keventää rikkaiden verotusta. Luokat ovat Marxille pohjimmiltaan taloudellisia suhteita.

Marxia on kritisoitu siitä, että kaksi luokkaa on liian yksinkertaistava tapa hahmottaa maailmaa varsinkin nykyisessä monimutkaisessa tilanteessa. Marx oli kuitenkin itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi työväenluokka koostuu monista luokista. Työväestö ja omistava luokka ovat Marxille tapa hahmottaa suurempaa kokonaisuutta.

Joka tapauksessa yksilöiden tietoisuus luokka-asemastaan riippuu Marxin mukaan heidän sosiaalisesta olemuksestaan, olosuhteista, joissa he elävät.

Kapitalismia ja teollistumista edelsivät maatalousyhteiskunta ja feodalismi, jolloin sortoa oli itse asiassa vähemmän kuin kapitalismissa. Mutta modernissa yhteiskunnassa tuotanto on kehittynyt yhä tehokkaammaksi ja vastaavasti siihen liittyvä ajatusmaailma valtaa kasvavassa määrin ajattelua ja muokkaa kulttuuria.

Oleellista luokkataistelun ajatuksessa on, että hallitseva luokka ja sorretut ovat antagonistisessa eli sovittamattomassa ristiriidassa keskenään. Aiemmin hallitsi aatelisto, ja sorretut olivat enemmän tai vähemmän heidän omaisuuttaan. Kapitalistisessa markkinataloudessa taas hallitsevana luokkana on kapitalistit, siis porukka, joka omistaa erityisesti tuotantovälineet. Esimerkiksi tehtaat. (Tosin nykyään Photoshop-ohjelmaakin voidaan ajatella tuotantovälineenä.) Työväenluokka edustaa sorrettuja, ja joutuu myymään työvoimaansa kapitalistille.

Kapitalisti tarvitsee yhä halvempaa työvoimaa saadakseen tuotantokustannuksia alas, kilpaillakseen toisten kapitalistien kanssa ja tehdäkseen yhä enemmän rahaa. Työväestön taas on pidettävä itsensä hengissä, mutta yksittäinen työntekijä (tai vaikkapa työvoimaansa myyvä pienyrittäjä, jos niin ajatellaan) on paljon huonommassa asemassa puolustamaan oikeuksiaan kuin suuromistaja. Tästä asetelmasta syntyy luokkataistelun jännite. Jos työläiset ovat luokkatietoisia, he järjestäytyvät puolustamaan etujaan. Myös kapitalisti puolustaa omia etujaan, ja näkee asiat omasta näkökulmastaan; kapitalistiluokalla ei ole kykyä nähdä asioita työläisten näkökulmasta, koska heidän yhteiskunnallinen asemansa rajoittaa heidän ajatteluaan.

Tämän kaiken kapitalistisen yhteiskunnan toiminnan taustalla on Marxin työn arvoteoria. Tästä teoriasta on hieno esitys ainakin Marxin Pääomassa.

Marx osoittaa Pääomassa, miten tavara muuntuu rahaksi kapitalismissa. Juuri tähän liittyy työn arvoteoria. Kaikki lähtee siitä, että tavaralla on kaksi arvoa: käyttöarvo ja vaihtoarvo. Käyttöarvo on tavaran merkitys ja arvo käytettävänä tuotteena, esim. paitaa käytetään vaatteena ja hampurilaista syödään. Vaihtoarvo on tuotteen arvo vaihdettuna johonkin toiseen tuotteeseen. Markkinataloudessa vaihtoarvosta tulee oleellinen, ja käyttöarvo jää täysin toissijaiseksi. Tuotteita on aiemmin vaihdettu toisiin tuotteisiin, mutta vähitellen rahajärjestelmä muutti yhteiskuntaa ja kulttuuria niin, että syntyi uusi rationaalisuus, uusi ajattelutapa joka arvottaa kaiken rahassa. Tähän liittyy myös suoranainen velvollisuus vaurastua rahallisesti, eli kasata omaisuutta, JA kilpailla muita vastaan.

(Dia 5)

Marxilainen luokkateoria Marxin jälkeen:

Marxilla on ollut mittava vaikutus sosiaalitieteisiin hänen kuolemansa jälkeen.

Marxin aikana kapitalistinen teollistuminen oli erilaisessa, alkeellisemmassa vaiheessa kuin nykyään. Myöhempinä vuosikymmeninä & -satoina työväenliike ja luokkataistelu ovat edenneet yhtä aikaa kapitalismin kanssa ja muuttaneet yhteiskuntarakennetta monimutkaisemmaksi, varsinkin pisimmälle kehittyneiden hyvinvointivaltioiden kohdalla on sanottu, että ne ovat pehmentäneet kapitalismin kovaa ydintä.

Joidenkin näkemysten mukaan tämä prosessi, luokkien kamppailu tai neuvottelu on jopa estänyt kapitalismia kaatumasta mahdottomuuteensa.

Tämä kiinnostava paradoksi on synnyttänyt kokonaan omia tutkimusjuonteitaan sosiaalitieteissä. Marxilaistenkin keskuudessa on hyvin eri mielipiteitä, mikä merkitys luokkataistelulla tai yhteiskunnallisilla pyrkimyksillä oikeudenmukaisuuteen on ollut kapitalismille. Merkitystä niillä kuitenkin on ollut.

Marx on ennustanut kapitalismin kehitystä. Vakaampina taloudellisina aikoina Marxin teorioita on pidetty enemmän aikansa eläneinä. Viimeisin finanssikriisi kuitenkin esimerkiksi voidaan nähdä hyvin marxilaisesta näkökulmasta, siis että se on seurausta kapitalistien voittojen ylisuuresta kasautumisesta, joka tekee haittaa taloudelle, ja tavallisen kuluttajan ostovoiman näivettyessä tuotteita ei pystytä ostamaan, jolloin järjestelmä päätyy umpikujaan.

Kokonaan oma keskustelunaiheensa on se, mihin kapitalismin edelleen meneillään olevasta globaalista kriisistä päädytään. Onko järjestelmän tuho hidas vai nopea, ja ennen kaikkea, voiko kapitalismista päästä eroon? Onko parempaa järjestelmää? Marx puhuu työväen vallankumouksesta. Sellainen ei taida olla vielä tällä hetkellä näköpiirissä.

Joka tapauksessa monet nykyisetkin nimekkäät yhteiskuntatieteilijät katsovat oleellisen osan Marxin kapitalismin analyysistä pitävän edelleen paikkansa. Marxin arvostus on kohonnut viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Jotkut populaarit nykyajattelijat ovat lähentyneet marxilaisia ajatuksia viime vuosina, yhä suuremmassa määrin. Tähän ovat vaikuttaneet myös kapitalistinen finanssikriisi ja muut maailmanlaajuisesti merkittävät kehityskulut.

Marxilaisen luokkateorian historiasta Marxin jälkeen

– sosiologiassa tai oikeastaan laajemminkin yhteiskuntatieteissä, perustuen omaankin tutkimukseeni.

Marxilaisuus on historiallisesti ollut tärkeä osa yhteiskuntatieteellistä luokkatutkimusta sekä Suomessa että Britanniassa. Siinä on ollut eri painotuksia aikakaudesta ja tutkimussuunnasta riippuen, ja usein Marxin ajatuksia on yhdistelty toisten yhteiskuntatieteilijöiden teorioihin luokasta. Marxilaisuus on noussut esiin Britanniassa eri tavoin kuin täällä. Olen aikoinaan tutkinut gradussani Suomen ja Britannian sosiologisia keskusteluja yhteiskuntaluokista vuosilta 1970-2010 ja niiden teoreettisia taustoja. Tutkimusaineistona minulla oli satoja tutkimusartikkeleita kahdesta eri lehdestä.

Kiinnostavaa on myös se, miten eri tavoin luokasta puhutaan eri maissa: Britannian sosiologiassa, julkisuudessa ja arkipuheessa luokka voidaan edelleen nähdä ihmisryhmiä erottavana tekijänä, kun taas Suomessa käsitettä ei luontevasti ole juurikaan käytetty vuosikymmeniin.

40- ja 50-luvun länsimaisissa funktionalistisissa luokkatutkimuksissa luokkaa oli lähinnä ajateltu weberiläisen statuskäsitteen kautta ja ammattiryhminä. Tämä käsitteellistys oli positivistinen: se johti luokkatutkimuksen huomiota pois yhteiskunnallisista ristiriidoista ja korosti järjestystä ja yhteiskuntarauhaa. 60-70-luvulla tätä alettiin kritisoida.

Sosiologia alkoi käyttää monella tavoin enemmän marxilaisia teorioita. Konfliktin näkökulma nousi samalla suurempaan suosioon. Monet sosiologit ovat kirjoittaneet, että Marx on ollut länsimaisessa sosiologisessa luokkatutkimuksessa keskeisin teoreetikko – Max Weberin ohella. Niin suomalaisessa kuin brittisosiologiassakin ryhdyttiin käyttämään marxilaisia, weberiläisiä ja marxilaisweberiläisiä teorioita hyvin merkittävässä määrin kuvaamaan luokkien rakenteellista epätasa-arvoa.

Suomessa luokkajaon ja -konfliktien kysymykset ovat joidenkin suomalaisten sosiologien mukaan nousseet poikkeuksellisen voimakkaasti esiin sotien jälkeen, koska monet sosiaaliset muutokset ovat täällä tapahtuneet ristiriitaisemmin, myöhemmin, rajummin ja nopeammin kuin muualla Länsi-Euroopassa. Suomessa marxilaisuus oli esimerkiksi Risto Alapuron mukaan jopa luokkatutkimuksen ja samalla sosiologian hallitseva suuntaus. 70-luvulla marxilaisesta näkökulmasta tutkittiin paljon muun muassa luokkarakennetta ja luokkien konflikteja.

Toisesta näkökulmasta, esimerkiksi Harri Melinin mukaan yhteiskuntaluokan käsite on Suomessa ollut hyvin latautunut historiallisista syistä. Sisällissota on jättänyt traumoja. Luokasta ei ole ollut niin sopivaa puhua, sitä on yritetty häivyttää tai se on yhdistetty vahvasti politiikkaan.

Marxilaisia ja weberiläisiä luokkanäkökulmia yhdistää Rosemary Cromptonin mukaan se, että Marx ja Weber kumpikin käsittivät luokat taloudellisten suhteiden aikaansaamina rakenteina ja merkittävinä toimijoina kapitalistisessa teollistumisessa. Weber näki luokat kuitenkin markkinatilanteeseen pohjautuvina elämän mahdollisuuksien eroina, Marx taas tuotantosuhteisiin juurtuneen riiston aikaansaamina.

Weber kritisoi myös Marxin historiallista materialismia eikä nähnyt luokkakonfliktia väistämättömänä. Eräs keskeinen marxilaista ja weberiläistä teoriaa yhdistävä kysymys brittisosiologiassa 1960-luvulla oli esimerkiksi, voiko luokkatietoisuutta ja sen syntyolosuhteita tutkia.

Suomessa marxilaisuutta suosittiin 70-luvulla, Britanniassa kauemmin

Marxilaisuus ajoittui Sosiologia-lehden tutkimusaineistossani ajoittunut eniten 70-luvulle. Siinä missä 70-luku Sosiologia-lehdessä on marxilaisinta aikaa, se kuitenkin näyttää olevan BJS:ssa enemmänkin weberiläistä. Marxiinkin viittaavia artikkeleita löytyy, mutta marxilaiseen keskusteluun ei nojauduta niin paljon.

80-luvun alusta Sosiologia-lehden marxilainen luokkatutkimus väheni selvästi ja muuttui. Siitä poistui kokonaan marxilaisleniniläinen suuntaus, ja se sai lisää brittivaikutteita. British Journal of Sociologyssa luokkatutkimusta kehitellyt, Marxia ja Weberiä yhdistelevä John Goldthorpe kollegoineen hallitsi keskustelua luokista omilla teorioillaan jonkin verran, vaikka luokkatutkimus pysyi moninaisena.

80-luvun loppuun mennessä kulttuurintutkimusnäkökulman edustajat koko länsimaisessa sosiologiassa alkoivat kyseenalaistaa rakennetutkimusen selitysvoiman, myös luokkarakenteen. Länsimaissa oli myös havaittu joissakin tutkimustuloksissa jo ainakin 1970-luvulta lähtien, että luokkaan samastuminen oli heikkenemässä. Suositut ja väestötilastojenkin käyttämät marxilais-weberiläiset ammattiluokkakategoriat eivät olleet kovin yksiselitteisiä eivätkä välttämättä kertoneet luokkaeroista. Ammattiluokat olivat pirstaloituneita ja uusia ammatteja syntyi kaiken aikaa. Mallit olivat usein hyvin moniluokkaisia.

Kulttuurinen käänne näkyy aineistoissani, erityisesti Sosiologia-lehdessä. Uusia luokkatutkimuksen hittinimiä 80-luvun lopulta lähtien oli Bourdieu. Hänenkin teorioissaan voidaan nähdä marxilaisen luokka-analyysin perintöä, mutta Bourdieun sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen pääoma ovat hyvin pitkälle kehitettyjä Marxin ja Weberin ajatuksista, ja näkökulma on siirtynyt yhteiskunnan suurista kokonaisuuksista yksilön ja yksilösuhteiden tarkasteluun.

Olen vertaillut luokkatutkimusartikkelien osuutta kaikesta tutkimuksesta kummassakin aineistonani olevassa lehdessä. Luokkatutkimuksen osuus artikkeleista ehti laskea vuoteen 2010 mennessä kummassakin maassa n. 30%:n osuudesta kymmeneen ja britanniassa 20 prosenttiin. Kiinnostavaa on, että luokkatutkimuksen vilkkain kausi kummassakin lehdessä näyttää olleen marxilaisinta aikaa.

Luokkatutkimus siis näyttää vähenneen yhdessä marxilaisuuden vähenemisen kanssa. On kiinnostava kysymys, miksi.

Joillekin tutkijoille Suomen 70-luku näyttäytyy kiistojen vuosikymmenenä, jolla on ollut vaikutuksia myöhemmin. Sosiologi Risto Heiskalan mukaan kulttuurinäkökulmaan siirryttäessä aikaisemmat marxilaiset korvasivat ideologian käsitteen kokonaan kulttuurin käsitteellä.

90-luvulla keskusteltiin aktiivisesti luokkakäsitteen vanhanaikaisuudesta, varsinkin Suomessa. Myös Neuvostoliiton romahtaminen hämmensi. Eräät yhteiskuntatieteilijät sekä oikealla että vasemmalla olivat nähneet Neuvostoliiton marxilaisena projektina, ja koska marxismista oli virallisesti luovuttu Itä-Euroopassa, se tarkoitti koko marxilaisen luokkatutkimusperinteen romahdusta tai kyseenalaistumista joillekin sosiologeille.

Käytännössä oman tutkimusaineistoni marxilainen luokkatutkimus oli kiinnostunut tutkimaan enemmän länsimaista kapitalismia, tyypillisesti omaa maataan luokkayhteiskuntana, ei Neuvostoliittoa. Se tukeutui lähinnä länsieurooppalaiseen ja amerikkalaiseen tutkimukseen.

2000-luvulla eriarvoisuuden kasvu herätti keskustelua myös luokan paluusta sosiologiaan. Marxilaista tekstiä luokasta ei kuitenkaan suomalaisessa Sosiologia-lehdessä näkynyt. British Journal of Sociologyssakaan sitä ei ollut paljon, mutta Leniniä siteerattiin vielä vuonna 2010.

Britannian luokkatutkimus on kautta vuosikymmenten näyttäytynyt aineistossa moninaisempana kuin suomalainen. Myös marxilaisia suuntauksia on ollut useampia, mm. trotskilainen, jota Sosiologia-lehden artikkeleissa ei ole näkynyt lainkaan. Britanniassa luokkatutkimus näyttää muutenkin voivan paremmin.

Miksi näin? Onko brittiyhteiskunta ollut selkeämmin jakautunut luokkiin kuin suomalainen? Vaikuttaako Suomessa myös esimerkiksi sosiologien jyrkkä jakautuminen 70-luvulla ja tästä päälle jäänyt katkeruus vielä 1990-luvulla?

Mutta 2010-luvun tilanne ei ollut mukana aineistossani, ja sitä olisi mielenkiintoista tutkia, koska näyttää siltä, että yleisesti Marxin arvostus on kasvanut maailmalla.

Lähteitä ja kommentteja

Alex Callinicos: The Revolutionary Ideas of Karl Marx // Trotskilainen ajattelija (lukuvinkki, jonka sain kauan sitten Englannissa opiskellessani). Tiivis esitys!

David Harvey: The Enigma of Capital // Tuoreempaa ajatusta kapitalismin kriiseistä.

Rosemary Crompton: Class and Stratification: An Introduction to Current Debates. Cambridge: Polity Press.

Marx: esim. Pääoma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.