Tutustu ehdokkaisiimme sivuillamme ja somessa!

Vaalisivumme on avattu tänään.  Eduskuntavaalit 2019 -osiosta voit lukea keskeisimmistä vaaliteemoistamme sekä tietoa meidän ehdokkaistamme. Jokaisesta eduskuntavaaliehdokkaastamme on nähtävillä esittelysivu, josta pääset lukemaan ehdokkaidemme ajatuksia asioista, joihin he haluavat erityisesti pureutua eduskunnassa. Esittelysivuilta näet myös ehdokkaiden some-kanavat.

Ehdokkaidemme esittelyt löytyy seuraavista linkeistä:

Ilkka Aho, Rauma
Kristina Kumlander, Noormarkku
Ilpo Kyllönen, Pori
Pekka Lundgren, Pori
Jiri Mäntysalo, Pori

Muutos vaalikiertueen aikatauluun

Teemme pienen muutoksen vaalikiertueen aikatauluun. Seuraavien lauantai-päivien kierrokset aloitetaan klo 9 sijaan tuntia myöhemmin klo 10. Tämä on koettu tarpeelliseksi aikataulumuutokseksi, jotta pääsemme käymään paikallisten asukkaiden kanssa enemmän keskusteluja sekä olemme liikkeellä ihmisille itselleen hieman sopivampaan aikaan.

Aiemmin ilmoitetut kiertuepaikat ja päivämäärät pysyvät muutoin ennallaan.

 

Satakunnan kommunistit aloittavat vaalikiertueen

SKP Satakunnan eduskuntavaaliehdokkaat ovat päättäneet käynnistää maakuntaa koskevan vaalikiertueen, jonka aikana ehdokkaat saapuvat kertomaan aloitteistamme ja vaatimuksistamme ensi vaalikaudelle.

Vaalikiertue tehdään kaksi kertaa, helmi-maaliskuussa sekä maalis-huhtikuussa. Ensimmäisen kiertueen aloitamme tulevana lauantaina 9.2. Pohjois-Satakunnasta. Toisen kiertueen päivämäärät julkistamme myöhemmin. Mahdollisista aikataulu- tai paikkamuutoksista ilmoitamme SKP Satakunnan Facebook- ja Twitter-sivuilla.

Alla olevasta julisteesta näet ajankohdat, paikat ja paikkakunnat, milloin ja minne kommunistit ovat pyörähtämässä ensimmäisellä Satakunnan kiertueella.

Tervetuloa kyselemään! Kerromme mielellämme, miten mm. käännämme nykyisen oikeistohallituksen kansaa köyhdyttävän politiikan suunnan.

 

Perusturva 1200 -kiertue saapuu Poriin

 

SKP:n käynnistämä Perusturva 1200 -kiertue saapuu Poriin ensi torstaina, 31.1. esittelemään puolueen mallia sosiaaliturvan uudistamiseksi sekä vastailemaan kysymyksiin mallin eduista, kustannuksista ja rahoittamisesta.

Tapahtuma alkaa Eetunaukiolla klo 15. Tarjolla paikan päällä on muurinpohjalettuja sekä Tiedonantajaa. Tavattavissa myös SKP Satakunnan eduskuntavaaliehdokkaita.

Tule kyselemään ja keskustelemaan!

Opintokerhon kevätkauden tapaamiset

 

SKP Satakunnan opintokerho aloitti kevätkautensa viime torstaina, 10.1. Opparin ensimmäisessä tapaamisessa vahvistettiin muut kevätkauden kuusi tapaamista, jotka pidetään kuun toisena torstaina seuraavina päivämäärinä:
14.2.
14.3.
11.4.
9.5.
13.6.

Tähän asti paikkana olleen Utopajan (osoitteessa Itsenäisyydenkatu 47 2. kerros, Pori) sijaan oppari saatetaan jatkossa pitää jossakin muussa tilassa. Asiasta tiedotetaan heti, kun se on mahdollista.

Tervetuloa opintokerhoon ihan kaikki!