Vaihtoehtoista politiikkaa sekä räppiä Raumalla

0 Shares

Raumalla nyt viidennettä kertaa järjestetty Marxilainen suvipäivä piti tänä vuonna sisällään varsin mielenkiintoista asiaa. Avoinaisella Keskuspuiston lavalla sateen uhka toi tapahtumaan omaa jännitystään, mutta sää pysyi kuitenkin suotuisana lähes koko tapahtuman ajan.

SKP Satakunnan piirisihteeri Pekka Lundgren avasi tapahtuman toivottamalla kaikki tervetulleiksi ja lausumalla alkusanat. Lundgren käsitteli puheessaan päivänpolitiikkaa sekä oikeistohallituksen jatkuvaa taistoa työväenliikettä vastaan. Hän toi esille myös SKP:n tarjoamia vaihtoehtoja nykyiselle valtapolitiikan suunnalle, esim. 1200 euron perusturvan kaikille sitä tarvitseville.

SKP:n tuore pääsihteeri Tiina Sandberg saapui Raumalle omaa puheenvuoroaan varten. Sosialismi, kehitys ja aidot ratkaisut olivat keskiössä Sandbergin puheessa. Hän kannusti ihmisiä tulemaan mukaan ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia poliittisen järjestötoiminnan kautta.

Räpin kolminkertainen suomenmestari Mc Kajo räppäsi pari omaa kappalettaan sekä veti lopuksi lopuksi huikeaa freestylea, jonka aiheet sai yleisö valita. Hyvää mieltä sekä toivoa paremmasta musiikillaan levittänyt artisti sai monet ohikulkijatkin kiinnostumaan.

Rauman Seudun työttömät oli toteuttanut pulla-, kahvi- ja mehutarjoilun. Itse tapahtuman järjestäjätahoina olivat SKP Satakunta sekä DSL:n opintokeskus.